Elämään mahtuu aina enemmän iloa, ja lukeminen on loistava tapa saada sitä lisää. Hauskat ja vauhdikkaat kirjasarjat ovat usein lasten kestosuosikkeja, koska ne tarjoavat mukaansatempaavia ja riemastuttavia lukukokemuksia sekä makeita nauruja. Nuoria lukijoita huvittavat esimerkiksi hassut henkilöhahmot ja heidän kommelluksensa sekä nokkela kieli sanaleikkeineen ja vitseineen.
Hauskat ja vauhdikkaat kirjat viihdyttävät, mutta myös kehittävät mielikuvitusta ja luovuutta. Eriskummalliset tilanteet ja kekseliäät ratkaisut sekä naurattavat että avaavat uusia näkökulmia. Kirjojen kertomat tarinat voivat lisäksi toimia tärkeinä oppitunteina esimerkiksi ystävyydestä ja empatiasta. Ne auttavat kohtaamaan erilaisia tunteita turvallisessa ympäristössä ja humoristisessa valossa.
Nämä teokset kannustavat jatkuvaan lukemiseen – kun lapsi löytää sarjan, joka saa hänet viihtymään, nauramaan ja ajattelemaan, haluaa hän tarttua kirjaan aina vain uudestaan.
Vitsipitsa on huippusuosittu ja -hauska koululaisten kirjasarja, joka sisältää muun muassa vitsejä, lyhyitä tarinoita ja sarjakuvia. Vitsipitsa-kirjat on kirjoittanut Juhana Salakari ja kuvittanut Jii Roikonen. Kunkin Vitsipitsan täytteenä ovat eri vaikuttajat, jotka kertovat itsestään, suorittavat haasteita ja jakavat lempivitsinsä. Sarjassa on julkaistu viisi osaa, joiden vieraina ovat Niko ja Santtu (2020), Ella ja Helmi (2021), Harri ja Petri FromTheBushes (2022), Mandimai ja Joona Hellman (2023) sekä Toimistopojat (2024). Vaikuttajatähtien lisäksi kirjoissa seikkailevat Vitsipitsa-hahmot, kuten Lentävä Parsa, Paha Nakki ja Räppi-Päärynä.
Isämies on Arttu Unkarin kirjoittama ja Kai Vaalion kuvittama, suureen suosioon noussut kirjasarja, joka tarjoaa vauhdikasta seikkailua ja huumoria alakoululaisille. Kirjoissa kaupungin kahelein poliisi, Isämies, yrittää ratkoa mitä erikoisempia tapauksia, kuten kaameaa kakkaräjähdystä ja totta puhuvien aikuisten aaltoa. 9-vuotias Oona tietää, että Isämiehen touhu on yhtä tunarointia, ja joutuu ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Sarjassa on ilmestynyt viisi kirjaa: Isämies ja räjähtävä kakka (2020), Isämies ja paha pikkuveli (2021), Isämies ja hyytävä hypnoosi (2022), Isämies ja mahdoton aikasolmu (2023) sekä Isämies ja kaksoisolentokatastrofi (2024). Isämiehen idioottimaisissa iskäsaduissa (2024) kirjasarjasta tutut hahmot seikkailevat lyhyissä kertomuksissa. Sarjan seuraava osa ilmestyy alkuvuonna 2025.
Paavali Pattinen on Hannele Lampelan kirjoittama ja Pasi Pitkäsen kuvittama, hervottoman hauska ja huikean jännittävä koululaisten kirjasarja, jossa on kolme osaa: Paavali Pattinen, supernolo supersankari (2022), Paavali Pattinen ja järisyttävä jäynäkirous (2023) sekä Paavali Pattinen ja vihoviimeinen koulupäivä (2024). Sarjassa kiusatusta Pattisesta paljastuu supersankari, jonka asu ja voimat ovat kuitenkin melkoisen nolot: hän pukeutuu perhoseksi ja käyttää aseinaan hyvää sydäntään sekä vilkasta mielikuvitustaan. Paavali Pattinen selvittää outoja tapauksia, kuten koulun seinille ilmestyvää matemaattista mysteeriä: 2+2+2. Samalla hän taistelee arkkivihollistaan Mortemia vastaan.
Keltainen Lumimies – Monsterit kielletty! (2024) on uuden, vauhdikkaan ja hauskan sarjan avausosa. Kirjan ovat kirjoittaneet Dave Lewman, Joonas Utti ja Anttu Harlin, ja se perustuu tv-sarjaan, joka on ensimmäinen suomalainen Disney-tuotanto. Kirjassa Osmo on muuttanut Tuiskulaan, pieneen pohjoiseen kylään, jonka asukkailla on outoja tapoja. Uteliaisuus houkuttelee Gustav-nimisen keltaisen lumimiehen alas kylän vieressä kohoavalta Hirviövuorelta. Gustav ystävystyy Osmon ja hänen serkkunsa Ritan kanssa. Monsterit on kuitenkin jyrkästi kielletty Tuiskulassa, ja hauskanpitoa rakastavaa ja kaaosta aiheuttavaa Gustavia on vaikea pitää salassa.
Jasu on Markus Ikolan kirjoittama ja Jii Roikosen kuvittama hulvaton kirjasarja koululaisten vauhdikkaasta elämästä. Sarjassa on ilmestynyt kuusi osaa: Jasu – Pöjiä päiviä (2019), Jasu mestarimokaaja (2020), Jasu – Toheloa toimintaa (2020), Jasu – Säpinää ja säätöä (2021), Jasu – Uhka vai mahdollisuus (2023) ja Jasu – Täyttä tunarointia (2024). Jasu-kirjat ovat täynnä vitsikkäitä sattumuksia, kuten liikuntasaliin ilmestyneiden rintaliivien ihmettelyä ja finnien tasoittamista hiekkapaperilla, sekä hauskoja henkilöhahmoja, kuten painia harrastava ja junassa pummilla kulkeva mummo sekä jostain syystä hermoromahduksen partaalla oleva opettaja.
Kirjakärpänen on lukemaan oppineille ja lukemista harjoitteleville suunnattu kirjasarja. Helppolukuiset, sopivan mittaiset ja runsaasti kuvitetut teokset sopivat erinomaisesti ensimmäisiksi itse luettaviksi kirjoiksi. Laajasta valikoimasta hauskoja,
On erilaisia kirjoja, lukijoita ja tapoja lukea. Toisinaan on ihanaa uppoutua lukemiseen tuntikausiksi, mutta joskus sen rinnalle kaipaa jotain muutakin tekemistä. Tällaisiin hetkiin sopivat loistavasti kirjat,
Dekkarit eivät ole vain aikuisille, vaan rikos-, etsivä- ja mysteerikirjoja tehdään myös lapsille ja nuorille. Lasten ja nuorten dekkarit vievät lukijansa mukaansatempaaville seikkailuille ja esittelevät askarruttavia arvoituksia,