Tähtipöllö-kirjaäänestys järjestettiin tänä vuonna toista kertaa, ja sen tavoitteena oli jälleen löytää lastenkirja, joka erityisesti innostaa lukemaan.
Oravalaakson tarinat – Makea painajainen on vuoden Tähtipöllö-kirja
Makea painajainen on mahtavasti kuvitetun, hulvattoman ja lukemaan houkuttelevan Oravalaakson tarinat -sarjakuvasarjan viides osa. Se kertoo Oravalaaksossa järjestettävistä naamiaisista, joiden asukilpailun pääpalkintona on kaikkien himoitsema täytekakku. Kesken kisan kakku kuitenkin varastetaan. Ossi ja Titityy lähtevät jäljittämään varkaita, mutta pimeässä ja pelottavassa metsässä he joutuvat voittamaan pelkonsa.
Toiseksi eniten ääniä sai Noora Kunnaksen kirjoittama ja Teemu Juhanin kuvittama Salmanterin Terttu ja höveli henki, joka on huippuhauskan lastendekkarisarjan viides osa.
Kolmanneksi sijoittui Jussi Lehmusveden ja Janne Kukkosen Haastekerho – Painajainen näyttämöllä. Se on toinen osa hervotonta ja helppolukuista koululaisten pränkkisarjaa.
Onnea voittajille ja kiitos äänestäneille!
Kaikkien äänestäneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan muhkea kirjapaketti. Arvonnan voittajaan ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti tammikuussa 2026.
Ennätyksellinen määrä luettuja sivuja Kolmatta kertaa järjestettyyn alakoululaisten lukukilpailuun osallistui tänä vuonna yli 370 koululuokkaa eri puolilta Suomea. Luettuja sivuja kertyi kaikkiaan ennätykselliset 54 355 665!
Tähtipöllö onnittelee voittajia ja kiittää kaikkia kisaan osallistuneita Lukuvuoden 2025–2026 Tähtipöllö-kisa on saatu päätökseen, ja voittajat ovat selvillä! Tässä ovat lukukilpailun voittajaluokat luokka-asteittain: Porolahden peruskoulun 1D Metsolan koulun 2.
Tähtipöllö kiittää kaikkia osallistuneita Alakoululaisille suunnattu Tähtipöllö-lukukilpailu on päättynyt torstaina 8.1.2026 kello 16.00. Kolmatta kertaa järjestettyyn kisaan osallistui tänä vuonna lähes 370 koululuokkaa eri puolilta Suomea.