Mike Bäck luki lapsena vapaaehtoisesti vain harvoin: ”Mutta muistan elävästi, kuinka uppoutunut olin niihin kirjoihin, joita luin”
Tähtipöllö-lukemiskilpailun voittajat palkitaan Educa-messuilla tammikuussa 2025. Messuilla järjestetään myös lukuintokeskustelu, johon osallistuvat korkeushyppääjä Ella Junnila, kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta sekä vaikuttaja, muusikko ja kirjailija Mike Bäck. Tässä haastattelussa Mike Bäck kertoo suhteestaan kirjoihin ja lukemiseen.
Mike kertoo lukevansa nykyään paljon, etenkin lääketieteen opintojensa takia, mutta muutenkin. ”Otan kirjan mukaani lähes kaikkialle mihin menen, ja luen paljon esimerkiksi bussi- ja junamatkoilla. Tykkään lukea etenkin kauhu- tai jännityskirjoja”, hän toteaa. Hän ei kuitenkaan ole aina ollut yhtä innokas lukija. ”Luin lapsena paljon vähemmän kuin nyt aikuisena. Pidin kuitenkin kovasti fantasia- ja jännityskirjoista. Varsinkin lomien aikaan nautin siitä, kun pystyi huoletta lukea useita tunteja putkeen. Se oli ihanaa”, hän muistelee.
Mike kuitenkin myöntää tarttuneensa lapsena kirjaan vapaaehtoisesti vain harvoin. ”Mutta muistan edelleen elävästi, kuinka uppoutunut olin niihin kirjoihin, joita luin”, hän kertoo. ” Luin pienempänä eräällä joululomalla Agatha Christien kirjan Eikä yksikään pelastunut. Muistan istuneeni useita tunteja takan äärellä täysin uppoutuneena siihen tarinaan. Se on tähän asti ikimuistoisin lukukokemukseni.”
Lukemisen merkitys Miken elämässä on suuri. ”Se on mukavaa vapaa-ajan tekemistä, jonka olen huomannut olevan hyväksi minulle. Lukemisen kautta rentoudun ja mieleni saa taukoa normaalista arjen ajattelusta. Lukeminen aktivoi mieltä todella mielenkiintoisella tavalla”, hän kuvailee.
Mike korostaa, että itselle kiinnostavan ja sopivan kirjan löytäminen on lukuinnon heräämisen kannalta keskeistä. ”Kirjathan ovat useimmiten vain mustaa tekstiä valkoisella paperilla, mikä ei itsessään kuulosta ollenkaan kiinnostavalta. Mutta kun oikea kirja löytää oikean lukijan, he yhdessä luovat valtavan hienon maailman, joka sijaitsee sellaisenaan vain ja ainoastaan lukijan mielessä. Tämän ainutlaatuisen kokemuksen saat vain lukemalla”, Mike toteaa.
Keskustelua aiheesta jatketaan Educa-messuilla tammikuussa 2025.
On vuoden viimeisten kirjavinkkausten aika! Tällä kertaa esittelyssä on joukko kuvakirjasarjoja. Kuvakirjat ovat erinomaista luettavaa kaikenikäisille – ne sopivat loistavasti esimerkiksi lukemista aloitteleville ja harjoitteleville,
Aiemmin Tähtipöllö-blogissa esiteltiin lukemaan oppineille ja lukemista harjoitteleville suunnattu Kirjakärpänen-sarja. Se sisältää helppolukuisia ja sopivan mittaisia teoksia, jotka sopivat erinomaisesti ensimmäisiksi itse luettaviksi kirjoiksi.
Tähtipöllö-lukemiskilpailun voittajat palkitaan Educa-messuilla tammikuussa 2025. Messuilla järjestetään myös lukuintokeskustelu, johon osallistuvat korkeushyppääjä Ella Junnila, kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta sekä vaikuttaja,