Askarruttavia arvoituksia ja kuumottavia käänteitä
Jännitys- ja kauhukirjat sekä kirjat, joissa selvitetään erilaisia mysteerejä, tarjoavat lukijoilleen pulssia nostattavia ja ajatuksia herättäviä lukuhetkiä. Ne vievät lukijansa jahtaamaan vaarallisia vihollisia, paljastamaan synkkiä salaisuuksia ja ratkomaan askarruttavia arvoituksia yhdessä henkilöhahmojen kanssa. Kirjojen yllättävät juonenkäänteet ja kuumottavat tilanteet pitävät otteessaan alusta loppuun.
Tällaiset kirjasarjat herättelevät mielikuvitusta ja antavat mahdollisuuden tuntea jännitystä ikätasoisella tavalla sekä turvallisessa muodossa, mikä tekee niiden lukemisesta erityisen koukuttavaa. Sen lisäksi ne kehittävät esimerkiksi ongelmanratkaisutaitoa, kriittistä ajattelua ja päättelykykyä. Tämä yhdistelmä viihdyttävää jännitystä ja älyllistä haastetta tekee kirjoista kiehtovaa ja koukuttavaa luettavaa.
J.S. Meresmaan kirjoittama ja Elina Äijälän kuvittama Pimeänkynsi on uuden, kutkuttavan karmivan ja upeasti kuvitetun Lumola-kauhusarjan avausosa. Kirjasarjan ikäsuositus on yhdeksästä vuodesta ylöspäin. Kirjasarjan ensimmäisessä osassa 13-vuotias Aapo on muuttanut Mustakoulun kylään, jossa tapahtuu outoja – salaperäisellä tyypillä on samanlainen tatuointi kuin Aapon hiljattain kuolleella vaarilla, ja kylässä sijaitseva Lumolan kartano kuhisee enemmän tai vähemmän vaarallisia hirviöitä. Aapo alkaa nähdä painajaisia uhkaavasta pimeydestä. Pian hän on keskellä tapahtumia, joissa unet ja totuus sekoittuvat. Pimeänkynsi äänestettiin vuoden 2024 Tähtipöllö-kirjaksi.
Hereiset on Siri Kolun kirjoittama ja Johanna Lumpeen kuvittama kirjasarja, jossa on ilmestynyt kolme osaa: Yön salaisuus (2022), Aamun kauhut (2023) ja Päivän päätös (2024). Videopelimäinen sekä jännitystä ja toimintaa tihkuva kirjasarja sopii 9-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Sarjan alussa 11-vuotiaalle Leolle paljastuu, että tutun ja turvallisen päivämaailman lisäksi on olemassa yön kauhumaailma, jota hallitsevat hereiset. Leon vanhemmat taistelevat joka yö pelottavia otuksia vastaan suojellakseen häntä ja hänen pikkusisartaan Lumia – kun salaisuus paljastuu Leolle, myös hän liittyy taistoon. Uusimmassa kirjassa Lumi katoaa Päivänkoiton maahan, jossa hereiset viettävät päivänsä, ja Leo sekä hänen ystävänsä Kiril lähtevät pelastamaan häntä. Paljastuu kuitenkin, että Lumilla on syynsä jäädä sinne.
Mysteerijengi on Juha-Pekka Koskisen kirjoittama ja Saana Nyqvistin kuvittama jännityssarja alakoululaisille. Kirjoja on ilmestynyt kolme: Kirjaston kiusanhenki (2022), Tähtitornin vampyyri (2023) ja Ostarin kummitus (2024). Uusi osa, Museon pitkäkyntinen, ilmestyy alkuvuonna 2025. Hiuksia nostattavan jännittävä sarja sopii 9-vuotiaasta ylöspäin. Nico, Mimosa, Elina ja Iivo muodostavat Mysteerijengin, joka on erikoistunut outojen ja karmaisevien tapausten selvittämiseen. He esimerkiksi tutkivat kirjaston kummittelua, selvittävät kuka vainoaa arvoituksellista tähtitornia ja jahtaavat kauppakeskuksessa häiriköivää yliluonnollista olentoa.
Apassit on Tapani Baggen ja Carlos da Cruzin kirjasarja, jossa on kahdeksan osaa, joista uusimmat ovat Sielulinnun arvoitus (2021), Viikinkien aarre (2022), Jäävuoren salaisuus (2023) ja Manhattanin lentävä aave (2024). Suositussa alakoululaisten sarjassa Apassit eli Elli, Nelli, Heikki, Samuli, Erik ja Otto tutkivat salaperäisiä arvoituksia 1910-luvulla. Kuudennessa kirjassa Apassit lähtevät kohti New Yorkia amerikansuomalaisen miljonäärin kutsumana. He matkaavat Atlantin valtameren yli loisteliaalla Olympic-risteilyaluksella. Matkalla Apassit kohtaavat salaperäisiä tyyppejä, suljetun hytin arvoituksen – ja jäävuoren. Sarjan päätösosassa he saapuvat Manhattanille tutkimaan miljonäärin pilvenpiirtäjää riivaavia merkillisiä ilmiöitä, jotka vaikuttavat liittyvän miljonäärin isävainaan vihamiehiin sekä kuuluisaan keksijään Nikola Teslaan ja hänen kilpailijoihinsa.
Tähtipöllö-lukemiskilpailun voittajat palkitaan Educa-messuilla tammikuussa 2025. Messuilla järjestetään myös lukuintokeskustelu, johon osallistuvat korkeushyppääjä Ella Junnila, kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta sekä vaikuttaja,
Vauhdikkaat toimintakirjat vievät lukijat mukaansa jännittäviin tehtäviin ja uskomattomiin seikkailuihin. Niiden nopeatempoiset tapahtumat ja yllättävät käänteet pitävät tiiviisti otteessaan sivusta toiseen.
Satukirjat ovat kuin portteja toisiin maailmoihin, joissa mielikuvitus saa lentää vapaana. Ne tarjoavat kaikenikäisille lukijoille seikkailuja, opetuksia ja oivalluksia, jotka painuvat mieleen pitkäksi aikaa.