Sarjakuvat – helposti lähestyttävää ja palkitsevaa luettavaa!
Erään Tähtipöllö-kilpailuun osallistuvan luokan opettaja kertoi keskustelustaan oppilaansa kanssa, jota lukeminen ei ollut aiemmin oikein innostanut. Oppilas oli kuitenkin riemastunut kuullessaan että lukukisan sivuihin lasketaan myös esimerkiksi sarjakuvat. Hän oli ihmetellyt, pidetäänkö sitäkin tosiaan ”oikeana lukemisena”.
Tähän ajatukseen sarjakuvista törmää toisinaan, mutta me Tähtipöllössä näemme asian päinvastoin. Meidän mielestämme kaikenlaisten kirjojen lukeminen on omalla tavallaan yhtä arvokasta. Sillä ei ole väliä, montako sanaa sivulla on – jokainen lasketaan. Sarjakuvissa on monia ominaisuuksia, joita teksti yksin ei saavuta.
Olemme listanneet muutaman monista syistä lukea ja kannustaa lukemaan sarjakuvia.
Sarjakuvissa kuvat ja teksti tekevät yhteistyötä. Sen ansiosta tarinan seuraaminen on helppoa ja viihdyttävää. Kuvat sisältävät usein yksityiskohtia ja paljastavat asioita, joita teksti ei kerro. Niiden löytäminen pitää mielenkiinnon yllä ja palkitsee lukijan. Samalla tulkintataidot ja päättelykyky kehittyvät!
Sarjakuvat ovat täynnä omanlaisiaan kerronnan ja kuvauksen keinoja. Ne rikastuttavat lukukokemusta, laajentavat lukijan sanavarastoa ja tutustuttavat tämän monenlaisiin visuaalisiin ja kielellisiin ilmaisutapoihin.
Sarjakuvamuoto tekee kirjoista helposti lähestyttäviä kaikenlaisille lukijoille – myös sellaisille, joita pitkät tekstit eivät houkuttele. Toisaalta ne tarjoavat erilaisen, loistavan lukukokemuksen myös vaikkapa romaanien ystäville.
Johanna Witickin Oravalaakson tarinat ovat erinomainen esimerkki sarjakuvista, jotka kutsuvat tarttumaan kirjaan ja tekevät lukemisesta monin tavoin antoisaa. Oravalaakson tarinat kertovat mahtavien eläinhahmojen hauskoista kommelluksista ja mukaansatempaavista seikkailuista. Witickin värikkäät kuvitukset pursuavat kiinnostavia yksityiskohtia, jotka tukevat helppolukuista tekstiä, täydentävät tarinaa ja saavat viihtymään sivuilla pitkään.
Sarjassa on ilmestynyt kolme osaa: Ossi ja Titityy (2023), Maailman suurin käpy (2024) ja Ällistyttävä avaruushurjastelu (2024). Tarinat kertovat Ossi-oravan ja Titityy-linnun seikkailuista sateenkaaren värittämässä Oravalaaksossa. Niissä seurataan esimerkiksi sitä, kuinka etana yrittää kasvattaa Ossista kunnon oravaa, ja miten kaksikko löytää maailman suurimman kävyn ja matkaa kuumailmapallolla avaruuteen.
Oravalaakson tarinat tarjoavat lukijalleen kaikki sarjakuvien parhaat puolet. Kirjat ovat houkuttelevaa ja palkitsevaa luettavaa, josta ei meinaa saada kyllikseen. Witickin sarjakuvissa käsitellään merkityksellisiä aiheita, kuten ystävyyttä ja itsensä löytämistä, hauskalla ja lähestyttävällä tavalla. Nämä kirjat sopivat kaikille!
Tästä pääset tutustumaan Oravalaaksoon ja sen asukkaisiin videomuodossa, ja täältä löydät kirjasarjan uusimman osan esittelyn.
Haastattelimme Tähtipöllö-lukukilpailun voittajaluokkien opettajia, jotka paljastavat, miten heidän oppilaansa onnistuivat keräämään niin huikeat sivumäärät sekä jakavat parhaat vinkkinsä lukuinnon herättämiseen. Laitilan kyläkoulun ensimmäinen luokka luki myös ulkona.
Toista kertaa järjestetty alakoululaisten Tähtipöllö-lukukilpailu on päättynyt. Siihen osallistui yhteensä 356 luokkaa eri puolilta Suomea, ja luettuja sivuja kertyi kaikkiaan yli 35 miljoonaa – tuplasti enemmän kuin ensimmäisenä vuonna.
Tähtipöllö-lukemiskilpailun voittajat palkitaan Educa-messuilla tammikuussa 2025. Messuilla järjestetään myös lukuintokeskustelu, johon osallistuvat korkeushyppääjä Ella Junnila, kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta sekä vaikuttaja,