Siirry pääsisältöön

Jalkapallon huumaa kirjan sivuilla

Jalkapalloteemaiset lastenkirjat yhdistävät saumattomasti kaksi harrastusta: lukemisen ja urheilun. Ne tarjoavat nuorille jalkapalloilijoille mahdollisuuden kokea lajin vauhtia, huumaa ja yhteishenkeä kirjan sivuilla samalla, kun he nauttivat lukemisesta. Jalkapallosta kertovat kirjat ovat takuuvarma keino herättää futisfanin mielenkiinto ja kylvää lukuinnon siemen. Lukeminen suosikkiharrastuksen parissa voi parhaimmillaan sytyttää pysyvän rakkauden sekä kirjoihin että lajiin, mikä rikastuttaa elämää monin tavoin.

Jalkapalloteemaiset kirjat myös usein tarjoavat kiinnostavaa nippelitietoa lajista ja harrastuksesta sekä opettavat esimerkiksi yhteistyötaitoja ja vastuunkantoa. Samalla ne kertovat tarinoita, joiden kiinnostavien henkilöhahmojen sekä hauskojen ja jännittävien juonenkäänteiden parissa lapset viihtyvät. Esittelyssä on kaksi kirjasarjaa, jotka sopivat loistavasti alakoululaisille futisfaneille.

Onnenpotku on Maria Kuutin kirjoittama ja Elina Jasun kuvittama vauhdikas, humoristinen ja helppolukuinen kirjasarja, jossa on ilmestynyt kolme osaa: Peli on alkanut, Iida! (2022), Katse palloon, Iida! (2023) ja Kohti maalia, Iida! (2024). Neljäs osa Reilua peliä, Iida! ilmestyy vuonna 2025. Kirjasarja kertoo Iidasta, jolle jalkapallo on kaikki kaikessa. Sarjan ensimmäisessä osassa Iida on mukana perustamassa ensimmäistä tyttöjen jalkapallojoukkuetta kotikaupunkiinsa, toisessa Iida ja hänen ystävänsä löytävät jalkapallon rinnalle toisen, yllättävän harrastuksen ja keräävät rahaa Helsingin pelireissua varten. Kolmannessa kirjassa Iida suostuttelee joukkuekavereitaan ryhtymään pelaamaan sarjaa sekä ratkoo eripuria kavereidensa kanssa. Vauhdikas, humoristinen ja helppolukuinen sarja sopii erinomaisesti alakoululaisille.

Myös Kalle Veirton jalkapalloaiheisessa, hilpeän jännittävässä ja mukaansatempaavassa Meidän omat -kirjasarjassa on kolme osaa: Meidän omat EM-kisat (2021), Meidän omat MM-karsinnat (2022) ja Meidän omat MM-kisat (2023). Sarjan ensimmäisessä osassa Töllinkulman koulu ilmoittautuu mukaan koululaisten jalkapalloilun Euroopan mestaruuskilpailuihin, ja joukkueeseen kaivataan muitakin kovia pelaajia kuin Teemu Tukki ja Super-Mario. Toisessa ja kolmannessa osassa peli ja vastustajat sen kuin kovenevat, ja pikkukoulun rahkeista otetaan mittaa toden teolla. Se mitä pelien välissä tapahtuu, on asia erikseen; esimerkiksi kolmannessa kirjassa joukkue seikkailee Helsingissä.

Jaa

Lue myös

Voittajaluokkien tunnelmia Tähtipöllö-lukilpailun varrelta

Toista kertaa järjestetty alakoululaisten Tähtipöllö-lukukilpailu on päättynyt. Siihen osallistui yhteensä 356 luokkaa eri puolilta Suomea, ja luettuja sivuja kertyi kaikkiaan yli 35 miljoonaa – tuplasti enemmän kuin ensimmäisenä vuonna.